Ei aina oo kivaa ja Iguassun putoukset

Saltasta lähdin pirtein mielin kohti Puerto Iguasua, jossa olisi maailman kuulut putoukset. En mitenkään innolla odottanut 25 unnin bussimatkaa, mutta eväät olivat hyvät ja kännykässä akku täynnä. Olin hyvissä ajoin bussiasemalla ja itsevarmuutta puhkuen kysyin miltä laiturilta bussi lähtee. Laituri 8. Varmuuden vuoksi tiskin täti vielä näytti sormilla numeron. K-a-h-d-e-k-s-a-n. Selvä. Linnouttauduin rinkkoinen laiturille kahdeksan ja seurasin bussiaseman menoa. Laitureita oli varmaankin 30 ja bussit pysähtyivät todella nopeasti. Viisi minuuttia ja takaisin tienpäälle. Ei kuulutuksia, ei kylttejä ei mitään. Sitkeästi odotin laiturilla kahdeksan mutta mitään ei tapahdu. Puoli tuntia lähtöajan jälkeen ajattelen että ei se nyt noin paljon voi olla myöhässä ja menen kysymään tiskiltä. Yhtäkkiä en ymmärrä aksentista mitään, kukaan ei puhu englantia, ympyröivät vain lippuni lähtöaikaa joka oli puolituntia sitten. Lopulta turisti infosta löytyy kaveri joka puhuu vähän englantia. Kuulemma bussi on mennyt jo ja pysähtyi joillakin laitureista 8 ja 20 välillä. 

Just.

Sinne meni 811 pesoa (55 e). 15 tunnin päästä minun pitäisi vaihtaa Corrientesissa. Jos en ehdi toiseen bussiin, menetän 625 pesoa (40 e). Ostan uuden lipun, joka lähtee vajaan tunnin päästä pysäkiltä 20-29. Seilaan pitkin laitureita ja kysyn jokaiselta saman firman bussikuskilta onko tämä minun bussi, kunnes vihdoin oikea löytyy pysäkiltä 24.

Ei oikein vahvasti alkanut tämä matka. Ehdin kuitenkin Corrientesissa toiseen bussiini, aikaakin jäi 8 minuuttia. Lysti ei kuitenkaan loppunut siihen. 15 minuuttia olimme tienpäällä, kunnes bussi törmäsi vastaantulevaan autoon täydestä vauhdista. Ei täysin nokat vastakkain, vain etunurkka ja kyljet raapivat vastakkain. Bussi kyllä heilui niin, että toisessa kerroksessa tuntui että nyt mennään kyljelleen, ennen kuin kuski sai pysäytettyä. Me pystyimme jatkamaan puolen tunnin päästä matkaa, mutta vastaan tuleva auto kyllä jäi tienposkeen. Ilmeisesti jompikumpi kuskeista (toivottavasti ei meidän) oli nukahtanut ja valunut toisen kaistalle.

No, pieni viivästys ei haitannut nyt kun ei ole kiire minnekään. Matka sujui leppoisasti mukavissa maisemissa. Nyt pitäisi vain jäädä oikealla pysäkillä pois. Bussissakaan ei ollut mitään kuulutuksia, terminaaleissa missä pysähdyimme ehkä kahdeksi minuutiksi, ei ollut mitään nimiä eikä minulla ollut karttaa, mistä olisi voinut seurata missä mennään. Säännöllisin väliajoin hoin määränpäätäni stuertille. Yhdellä pysäkillä ehkä puolessa välissä matkaa bussi tyhjenee ja menen ulos ihmettelemään, mitä täällä tapahtuu.

Ai pitää vaihtaa bussia?

No, kamat kantoon ja seuraavaan bussiin. Paikallani istui joku, mutta tilaa onneksi löytyi. Kun minun lipussani oleva saapumisaika lähestyi, kysyin stuertilta, kuinka kauan Iguasuun sain vastaukseksi 50 minuuttia. Olisin voinut laittaa pääni pantiksi että niin hän sanoi. Kuitenkin kaksi tuntia myöhemmin, saavumme johonkin kyläpahaseen nimeltä Montecarlo. Mihin kaikki se espanjan osaaminen katosi kun sitä eniten tarvittaisiin? Tässä vaiheessa tuskanhiki alkaa nousta. Kylät käyvät enntistä pienemmiksi ja bussi tyhjenee pikkuhiljaa. Matkustajat jäävät bussista pois tienposkeen keskelle ei mitään. Minä olen matkustanut bussissa nyt 26 tuntia. Olen varma että missasin pysäkkini, vaikken ymmärrä missä se muka oli. Mulla on nälkä, niska on jumissa bussinpenkillä nukkumisesta, minulla ole mitään hajua missä olen, kukaan ei ymmäärrä mitä haluan sanoa ja minä en ymmärrä ketään.

Olen valmis teleporttaamaan itseni takaisin Suomeen.

Päätän jäädä pois seuraavalla vähänkin isommalla pysäkillä, syön, etsin sängyn jossa nukkua ja yritän seuraavana päivänä uudestaan. Sitten kuitenkin huomaan yhen tytön whatsup keskustelun nimen "John Puerto Iguasu". Puerto Iguasu! Sinne minä menen! Kysyn erittäin tönkkö espanjalla minne tytöt ovat menossa ja sinnehän he! Yhtäkkiä osaan taas espanjaa ja kysyn missä se on, kauanko vielä. Keskustelun John vastaa että tunti menee vielä sieltä missä olemme. Yhtäkkiä ei ole enää niin kuumakaan.

Seuraavana yönä (mukavasti hostellin pehmeässä sängyssä) näen unta töistä. Olen yksin iltavuorossa ja kaikki työntekijät puhuvat minulle espanjaa, josta en ymmärrä mitään. Tehdas ei pyöri ja minä yritän hulluna tehdä jotain mutta en edes tiedä että mitä. Sitten tietokoneeni on hävinnyt ja puhelin ei lähde päälle. Tuskanhikisenä herään ja huomaan että ilmeisesti sähkökatko on sammuttanut huoneen ilmastoinnin.



Vielä on tätä luksusta seitsemän viikkoa jäljellä, ennen kuin tarvitsee murehtia miten pärjään kaikkien Eskolan espanjan puhujien kanssa.

Kuvituksena Argentiinan, Brasilian ja Paraguayn rajalla sijaitsevat Iguassun putoukset. Pliis antakaa armoa tälle amatöörikuvaajalle, olosuhteet olivat nimittäin todella haastavat. Armoton auringonpaiste, valtava kosteus ja vesihöyrypilvet, sata muutakin kuvaajaa...