Angkorin temppelit

Siem Reapin kaupungin pohjoispuolella sijaitsee mielettömät Angorin temppelit. 400 neliökilometrin alueella on yli tuhannen temppelin rauniot. Moni vuokraa päiväksi polkupyörän, mutta minä ja kaksi muuta hostellilta tuttua reissaria päätimme vuokrata tuktukin ja hyvää niin, sillä pelkkä temppeleissä käveleminen ja niiden päälle kiipeäminen keskipäivän auringon porottaessa niskaan oli jo tarpeeksi uuvuttavaa. Ensimmäisenä päivänä kiersimme kauempana sijaitsevia pienempiä temppeleitä.

Preah Khan

Ta Som

Ja lopuksi auringonlasku Ta Keolla.

Toisena päivänä lähdin ennen viittä liikkeelle kolmen nuoren miehen kanssa, jotka päivän edetessä osoittautuivat todella rankaksi seuraksi. Näistä kaksi nimittäin olivat "minä olen parempi matkaaja kuin te muut ja olen jo nähnyt jo kokenut kaiken hienoimman." Tähän reissarityyppiin törmää joka kaupungissa ja yhden kanssa pärjää, mutta jos niitä pistetään samaan tuktukiin kaksi, on tiedossa tuskainen päivä. Välillä kinattii kumpi on kokeneempi sukeltaja, kummalla oli ollut hirveämpi bussimatka ja kumpi on löytänyt halvempaa ruokaa katukeittiöstä. Ja siis Angor Watin auringon nousu ei ole mitään verrattuna siihen auringon nousuun, jonka Hän näki Myanmarissa. Aargh.

Kuitenkin, lähdimme aikaisin aamulla liikkelle, jotta näkisimme auringon nousun Angorin suurimmalla temppelillä, Angor Watilla. Yksi pojista oli kuullut salaisesta paikasta, jossa ei muita turisteja olisi ja sinne me suunnattiin. Vähän vain pitäisi venyttää sääntöjä. Lopulta maksoimme hieman korruptiorahaa temppelin vartijalle, jotta pääsimme kiipeämään Angor Watin temppelien päälle. Emme olleet siellä ainoita ja lopulta epäilimme, olikohan mies, jolle maksoimme ylös pääsystä, vartija lainkaan. Se ei kuitenkaan haitannut menoa, lähinnä vain huvitti ajatus, että siinä vain joku seisoo portilla ja kerää turisteiltä rahaa esittäen jotain viranomaista.

Angor Watin sisällä

No access

Ei se auringon nousu niin hieno ollut temppelin sisältä. Auringon nousu siinä missä muutkin. Kun olimme lähdössä kohti seuraavaa temppeliä, näppäsin kuitenkin tallaisen kuvan.

Ulkopuolella oli kauheasti väkeä ja pitinkin hyödyntää kiinalaisilta opittuja käytöstapoja aikalailla saadakseen edes jonkinlaisen kuvan.

Angor Watin jälkeen lähdimme kiertämään muita temppeleitä. Ensimmäisenä oli vuorossa Angor Thomin alue, joka on muureilla ympäröity muinainen kuninkaallinen kaupunki. Tässä yksi alueen lukuisista temppeleistä, Bayon.

Valtavalta Angor Thomin alueelta menimme pienemmille Thommanomin ja Chau Say Thevodan temppelieille, jotka lopulta olivat minun lemppareita. Pieniä, hauskan muotoisia ja paljon yksityiskohtia. Ei sitä aina tarvitse olla suurta ollakseen vaikuttava.

Viimeisenä kävimme varmaankin suosituimmassa temppelissä Ta Prohmissa. Temppelit näyttävät olevan osa viidakkoa, sillä puut kasvavat temppelien päällä ja ne ovat osittain kasvien peitossa. Hienolta toki näytti, mutta paikka oli ahdattu täyteen turisteja. Kuvien ottaminen oli lähes mahdotonta. Näissä temppeleissä nimittäin on Lara Croftkin seikkaillut Tomb Raider elokuvissa. Muissa temppeleissä on ollut todella rauhallista ja on saanutkin melkein itekseen kierrellä, mutta tästä ei kyllä voinut nauttia yhtään. On jotenkin sääli, että näin vaikuttava temppeli on kuuluisa vain siitä, että se näkyy jossakin elokuvassa. Toivattavasti ihmiset eivät kuitenkaan tule tanne vain sen takia.

Oli kyllä rankkoja mutta hienoja päiviä. Minulla oli kolmen päivän lipusta käyttämättä vielä yksi päivä, joten nousin vielä seuraavana aamuna katsomaan auringon nousua Angor Watin ulkopuolelle. Olin liikkeellä yksin, joten tuktukin kanssa sopivan hinnan löytyminen oli melko haastavaa, mutta lopulta sain neuvoteltua kyydin siihen hintaan kuin halusinkin. On täällä jotakin opittu!

Kannatti herätä

Tällä reissulla Siem Reap jäi viimeiseksi uudeksi kaupungiksi ja Angorin temppelit viimeiseksi nähtävyydeksi. Päätin nimittäin lopettaa reissuni vähän aikaisemmin kuin olin suunnitellut. Paluulentoahan minulla ei ollut valmiiksi varattuna, joten helppo oli kotiin tulla. Kerkesinhän minä täällä melkein kolme kuukautta viettää ja aina tänne pääsee takaisin. Mahtava reissu tästä kuitenkin tuli!

Vaikka tämä reissu nyt päättyikin, blogi ei jää tähän. Tämä tuskin jää viimeiseksi reissuksi. Ja ajattelin tehdä vielä jonkinlaista postausta budjetista, majoituksesta, liikkumisesta ja reissaamisesta Kaakkois-Aasiassa yleensä. Tilastot kertovat, että teitä lukijoita on kertynyt jonkin verran, niin kertokaa mitä teitä kiinnostaisi tietää. Tai jos jollakin on alkanut polttelemaan reissuun lähtö ja jokin asia mietityttää, niin minulta saa kysyä. Pyrin vastaamaan parhaani mukaan.

Siem Reap ja Butterfly tour

Bussimatka Phnom Penhistä Siem Reapiin oli kyllä mielenkiintoinen. Olin kuullut, että Kambodzan tiet eivät ole parhaimmasta päästä, mutta tämä oli kyllä jotain aivan kamalaa. Kuoppaisella hiekkatiellä oli siellä täällä korkeita asfalttiläikkiä ja paikoitellen sillä pystyikin ajamaan maksimissaan 20 km/h. Bussi rämisi ja paukkui, mutta pysyi kuitenkin ehjänä. Kymmenen tuntia siinä lopulta meni paikallisen vauvan nukkuessa puoliksi minun sylissä.

 

Siem Reapin kaupunki on kyllä ihan erilainen verrattuna muuhun Kambodzaan. Tämä kuitenkin varmaankin johtuu Angor Watin temppelialueesta, joka tuo tänne laumoittain turisteja. Keskustan kadut ovat täynnä länkkäriravintoloita, huomalaisia turisteja ja ylihinnoiteltuja hierontapaikkoja.

 

Tuk tuk? Lady! Where you go? Angor wat?

Löysin kuitenkin paikallista menoa yhdestä ruokahallista. Haju oli aivan kamala ja lattia oli todella likainen. En edes halua tietää minkä päältä sitä tuli käveltyä.

Kalaa

Lihaa

Vihanneksia

Varasin hostellilta Evan suositteleman pyöräretken maaseudulle. Butterfly tourissa paikalliset yliopisto-opisekelijat vievät turisteja pyöräretkelle lähikylään, kertovat miten ihmiset elävät siellä ja harjoittelevat samalla itse englantia. Seurakseni sain amerikkalaisen Wintan ja vanhan tutun Audreyn, johon törmäsin sattumalta hostellillla.

 

Oppaamme Sam. Nyt minulla on kambodzalainen Facebook kaveri :)

Yleensä en hirveästi historiasta välitä, mutta kambodzan historia on kyllä todella milenkiintoista. Olenkin lukenut täällä Khmer Rougen hallinnosta selvinneen tytön tarinan First they killed my fater. Kirjassa Loung Ung on viisi vuotias tyttö ja kertoo perheensä kohtalosta. Se oli järkyttävää luettavaa, mutta suosittelen kyllä, jos kiinnostaa tietää millaista täällä on silloin ollut. Kirja löytyy minun ansiostani Kannuksen kirjastosta, joka minulle sinne ystävällisesti tilattiin. Kirja on kylläkin englanniksi, mutta todella helppolukuista. Jokainen joka on lukioenglannin selvittänyt, taatusti pystyy lukemaan sen.

Kirjan vuoksi Kambodzassa liikkuessa en voi olla ajattelematta paikallisten elämäntarinoita. Kidutuksista ja pakkotyöstä ei tosiaan ole kuin 35 vuotta, joten moni täällä asuvistaa ihmisistä on elänyt silloin. Pyöräretkemme enisimmäinen pysäkki oli taloon, jossa perhe oli selvinnyt Khmer Rougesta tekemällä taidokkaita koreja. Heitä ei alistettu raskaaseen pakkotyöhön, vaan he tekivät hallitukselle koreja kaiket päivät. Sam opetti meille mitä tehdään ja sanotaan, kun vieraillaan kambodzalaisessa kodissa ja kyseli, mitä tiedämme Khmer Rougen hallintakaudesta. Minä kerrankin tiesin kaikki vuosiluvut ja osasin hikkenä vastata kaikkiin kysymyksiin!

Kylätie

Jatkoimme pyöräilyä kylän läpi markkinoille, jossa Sam syötti meille kummallisia hedelmiä ja muita paikallisia erikoisuuksia. Markkinoilla oli ihan eri tunnelma mitä aikaisemmilla markkinoilla, joissa olen käynyt. Tämä oli tosi pieni ja nuhjuinen ja siitä vaistosi, ettei se ole montaa turistia nähnyt. Täällähän ei ole mitään ruokakauppoja, vaan paikalliset myyvät viljelyksiään muille voidakseen itse ostaa mitä tarvitsevat.

Audrey juo jotain mikä näyttää ihan kuravedeltä. Se oli kuitenkin tosi hyvää!

Isäntä tuo vaimolleen lisää myytävää

Jotain kummallisia paistettuja banaaneja. Pahaa oli, mutta pakkohan se oli syödä.

Koululmatkalla. Kaikki kambodzalaiset lapset käyvät koulua. Kyläläiset ovat farmareita, joten kaikki lapset eivät kuitenkaan ehdi töiltänsä yhtä usein kuin toiset.

Yksi pysäkki oli "nuudelitehdas". Tällä tehtaalla nainen osti torilta riisiä, jonka hän keitti, murjoi, hautoi ja hakkasi sitä, kunnes lopulta puristi ristikon läpi saadakseen riisinuudelia. Päivässä hän tuottaa nuudelia myyntiin sen verran, että pystyy elättämään itsensä.

Nuudelitehdas nainen ja hänen kotinsa. Toivotti pitkää ikää ja Jumalan siunausta.

 

Ujo poika piilossa pahvilaatikossa.

 

Viimeinen pysäkki oli riisiviinitehtaalla. "Ammattilaiset" lepäilivät riippumatoissa, kun Sam selitti meille valmistusprosessia ja maistelimme valmista tuotetta.

Riisiviini on niin halpaa, että sen myymisestä jää tappiolle. Rahat elämiseen viinin keittäjät saavat sian lihasta. Viinin keittoprosessista alkoholia sisältävä käyttökelvoton ylijäämäriisi syötetään sioille, josta ne humaltuvat. Humalaiset siat sammuvat, ja kun ne heräävät, ne syövät lisää ruokaa krapulaansa ja sammuvat uudestaan. Näin ne vain syövät ja nukkuvat, ja omistajat saavat lihavia sikoja myytäviksi. Kilo sianlihaa maksaa 2,5 dollaria.

Siinä kasvaa uusia pikkupossuja juotettavaksi ja syötäväksi.

Oli kyllä ihan huippu retki. Juuri tällaisesta matkailusta tykkään. Ihana Kambodza!

 

 

"Parempi tappaa viattomia kuin säästää yksi syyllinen"



Koh Rongin paratiisista palasimme karuun todellisuuteen Phnom Penhissä. Kambodzalla nimittäin ei ole kovinkaan valoisa historia.

 

Kambodzan sisällissota päättyi 1975. Sodan loppumisen riemu kuitenkin päättyi lyhyeen, kun Khmer Rouge -liike kaappasi vallan. Liikkeen tavoitteena oli saada aikaan kommunistinen maatalousyhteiskunta. Kaikki kaupungit tyhjennettiin ja ihmiset kuljetettiin maaseudulle asumaan yhteisöihin ja määrättiin pakkotöihin. Kaikki yksityisomaisuus ja kulttuuri kiellettiin, raha lakkautettiin ja valtion nimeksi vaihdettiin "demokraattinen Kamputsea".

 

Liikkeen pahimmat viholliset olivat sivistyneet ja koulutetut ihmiset, kuten lääkärit, insinöörit ja opettajat, ja heidät tapettiinkin surutta. Jopa silmälasit, politiikasta puhuminen ja niskurointi olivat riittävä syy vangitsemiselle. Phnom Penhin julkisia rakennuksia muutettiin vankiloiksi, joista kuuluisin lienee S-21, joka nykyään tunnetaan Tuol Slengin kansanmurhamuseona, jossa myös me kävimme.

 

 



 

Aiemmin lukiona toimineet rakennukset muutettiin vankiloiksi ja kidutuskammioiksi. Ihmisiä kidutettiin, kunnes ne tunnustivat kuuluneensa vaikka CIA:han, vaikkeivat edes ymmärrä mitä se tarkoittaa. 

 

Vankilan säännöt. Et saa itkeä, kun sinulle annetaan sähköiskuja.

Kaikki vangitut dokumentoitiin tarkasti. Joistakin oli kuva myös kidutuksen jälkeen, mutta säästän teidät niiltä.



Pihalla oleva jumppateline oli muutettu kidutuskäyttöön. Kädet sidottiin selän taakse, mistä uhria roikotettiin. Kun hän menetti tajuntansa, uhri herätettiin kastamalla pää puomin alla olevaan likavesisaaviin, jonka vettä käytettiin peltojen lannoittamisesen. Näin kiduttamista voitiin jatkaa edelleen.



22 000 ihmistä kidutettiin vankilassa kuolleeksi, mutta suurin osa kuitenkin kuljetettiin Killing Fieldseille, Kuoleman kentille teurastettavaksi. Myös naiset ja lapset. Ihmisiä kuljetettiin rekkalasteittain kentille, joissa heidän piti itse kävellä joukkohaudan reunalle. Ihmiset tapettiin yleensä kovalla iskulla päähän tai muulla edullisella tavalla esimerkiksi kirveellä. Luoteja ei tuhlattu.

Vierailimme kuuluisimmalla Choeung Ekin kuoleman kentällä. Alueella ei ole mitään varsinaisia rakennuksia, vaan kiersimme audio guiden kanssa 19 pisteen rastiradan, jossa kullakin pisteellä kerrottiin, mitä missäkin oli tapahtunut. Lisäksi kuultiin myös uhrien tarinoita ja kokemuksia. Kierros oli todella hyvä ja todella toden tuntuinen, sillä nauhurista paikalliset puhuivat englantia kambodzalaisella aksentilla.

Eva kuuntelemassa selvinneiden kertomuksia

Joukkohaudan reunalle ripustettuja rannenauhoja

Puu, jota vasten lapset hakattiin kuoliaiksi

Piti oikeasti varoa. Maassa pystyi näkemään myös uhrien vaatteita.

Tähän puuhun ripustettiin musiikkilaitteet, jotka peittivät uhrien tuskanhuudot.



17 kerrosta uhrien pääkalloja. Jokaisessa oli värillinen tarra, josta pystyi päättelemään, miten uhri oli tapettu.

Khmerien valtakausi loppui, kun Vietnam sai tarpeekseen heidän jatkuvista hyökkäysyrityksistä ja valtasi Phnom Penhin tammikuussa 1979.

Valtavaa tuhoa oltiin kuitenkin keritty saada aikaan. Noin neljäsosa kambodzan väestöstä eli noin 2 miljoonaa ihmistä sai surmansa. Satoja tuhansia kuoli vankiloissa ja leireillä, mutta suurin osa ihmisistä kuoli nälkään, sairauksiin ja pakkotyöhön. Ja tästä kaikesta on vain 35 vuotta. Khmer liikkeen johtajia tuomitsemaan nimetty tuomioistuin perustettiin vasta 2005 ja ensimmäisiä johtajia tuomittiin vankeuteen vuonna 2010. Liikkeen näkyvin johtohahmo Pol Pot kuitenkin kerkesi kokea luonnollisen kuoleman vuonna 1998 72 vuoden iässä.

Miksi tästä ei tiedetä Suomessa mitään? Kouluissa historia tuntuu keskittyvän vain Euroopan historiaan. Tai kuinka moni muistaa kuulleensa uutisista, että vihdoin Kambodzan kansanmurhien johtajia on tuomittu? Jännä huomata miten paljon media voi vaikuttaa siihen mitä ihmiset tietävät ja mitä eivät.

Karua tekstiä, mutta maailma on paha paikka. Loppukevennykseksi kuvia tuk tukin kyydistä.

Kotkotus vielä kuului kun tämä kuljetus kaahasi ohi. On tuoretta lihaa.

Tämä raukka ei ole varmaan aikaisemmin valkoista ihmistä nähnyt.

Happy driver

Ja tuk tuk selfie!