Don't call it a dream, call it a plan

Äkkiseltään voisi ajatella, että mitä enemmän reissaa sitä vähemmän on paikkoja missä haluaa käydä. Jokainen muutaman matkan tehnyt kuitenkin tietää että tilanne on täysin päinvastainen. Ensi talven reissua olen yrittänyt miettiä ja suunnitella, mutta maailmassa on niin paljon paikkoja minne ehdottomasti haluan. En ole koskaan ollut mikään rantaihminen. Saan auringosta päänsärkyä ja palan todella herkästi. Siispä kaukomaista haaveillessani mielessäni ei siinnä palmut, valkoinen hiekka ja turkoosi meri vaan vuoret, kulttuurit, historia ja värit.

Aluksi ajattelin listata minun TOP3 haaveet, mutta lista paisuikin täysin ymmärrettevästi TOP6:ksi.

1. Nepal

Himalaja ja Mount Everstin Base Camp trekki.

Kuva täältä

2. Pääsiäissaaret (Chile)

Olen aina ajatellut että sitten kun olen tuolla, olen todella kaukana kotoa.

Kuva jonka Etelä-Amerikasta tuttu Steve lähetti minulle facessa kun olin tiistaina iltavuorossa

3. Ecuador

Tänne oli suunnitelmissa mennä jo viime talvena. Ah, mikä luonto ja ne Galapagossaaret...

Kuva täältä

4. Japani

Erityisesti Kyoto ja siellä asustavat geishat. Kirsikankukatkaan eivät olisi pahitteeksi.

Kuva Pinterest

5. Islanti

Miten niin pieneen saarivaltioon mahtuu niin monta kaunista ihmettä?

Kuva täältä

6. Marokko

Eksoottinen aavikkomaa. Täällä varmasti saa todella keskittyä, ettei mukaan tartu ainoatakaan "tarpeellista" lamppua tai mattoa.

Kuva täältä

Tavoitteena on vuoden sisällä saada kaksi kohdetta listalta pois (tai varmaan pikemminkin vaihdettua toisiin). Mutta mitkä kaksi?

Aiemmat reissut

Tästä blogista löytyy kaksi elämäni suurta reissua: soolo reppureissut Kaakkois-Aasiaan ja Etelä-Amerikkaan. Aivan kylmiltään en kuitenkaan Aasiaan yksin lähtenyt ja ajattelinkin listata minun reissuhistoriani.

En ole todellakaan kasvanut missään reissaaja perheessä. Ulkomaanreissut rajoittuvat Ruotsin laivaan ja automatkaan Skandinavian pohjoisimpaan kärkeen Hammerfestiin (samaan aikaan kun hollantilainen ystäväni on kulkenut isänsä hartioilla Kilimanjaron huipulle).

RANSKA elokuu 2008

Ensimmäistä kertaa lentokoneessa olin 17-vuotiaana. Serkkuni meni naimisiin Ranskan Bourgesissa ja ennen häitä vietimme perheeni kanssa muutaman päivän Pariisissa. Tästä minulla ei ole todisteena kuin muistot ja paperikuvat albumissa.

BUDAPEST huhtikuu 2010

Konnan ja hänen vanhempien kanssa loma Budapestiin. Muistan kun minulta kysyttiin matkakohde toivetta ja vastasin: "Aivan sama, kunhan johonkin."

Vitsit mikä tukka!

LONTOO syksy 2011

Vuonna 2010-2011 Konna-serkkuni oli Australiassa W&H-viisumilla ja minä kateellisena luin postauksia hostelleista, pippaloista, hiekkarannoista, surffauksesta ja ties mistä. Silloin ensimmäisen kerran mietin, että voiko elämä tosiaan olla tuollaistakin. Aloin saada kroonisen reissukuumeen oireita (jatkuva matkablogien selaaminen, maailmanympärilentojen suunnittelu ym.) ja seuraavana syksynä lähdinkin kaverini kanssa vaihtoon Lontooseen. Muistan, kun istuin lentokoneessa ja tajusin mitä olin tekemässä ja minun iski järkyttävä paniikki. Olen menossa opiskelemaan Lontoon yliopistoon, enhän minä osaa edes englantia! Lähtö kuitenkin osottautui yhdeksi elämäni parhaita päätöksiä ja reissukuumeeni räjähti käsiin. Lontoosta tuli toinen kotini ja se on ollut tähänmennessä ainoa paikka, jonne pitää päästä aina uudelleen.

Kingston

Loch Ness, Skotlanti

Stonehenge, Salisbury

INTERAIL toukokuu 2012

Minun ensimmäinen reppureissu oli reili Euroopassa. Lensimme Konna-serkkuni kanssa Roomaan ja kiersimme kuukauden ajan Keski-Euroopassa päätyen lopulta Berliiniin. 

Reitti

Pisa, Italia. THE reissupaita kiiltää uutuuttaan 

Eichtätt, Saksa. Miten me näytetäänkin noin lapsosilta :' )

PETROSKOI lokakuu 2012

Viikon mittainen opiskelijavaihto Petroskoin yliopistoon kouluporukan kanssa. Ainoa kerta kun olen yöpynyt viiden tähden hotellissa.

Äänisen ranta

EGYPTI helmikuu 2013

Sharm el Sheikissä vietin ensimmäisen oikean rantalomani. Päivässä en tuntia kauempaa jaksanut altaalla maata, ja sitä tulikin käytyä snorklaamassa, ratsastamassa, vaeltamassa, pyramideilla yms.

Punaisen meren rannalla 

Siinai vuoren laella

ZERMATT, maaliskuu 2013

Ensimmäinen ja ei todellakaan viimeinen lautailureissu Alpeilla Sveitsissä. Mahtavat maisemat ja loistavat rinteet, suosittelen!

TRANS-MONGOLIA hutikuu 2013

Unelmien junamatka Konnan kanssa Siperian läpi Kiinaan. Ensin menimme Tolstoi-junalla Moskovaan, jossa viivyimme muutaman päivän. Moskovassa nousimme Trans-Mongolia junaan, jolla matelimme pysähtymättä Pekingiin saakka. Kiinassa kävimme vielä Suzhoussa, Shanghaissa ja Hong Kongissa, josta lensimme kotiin.

Jossain Mongoliassa

Kaupankäyntiä

Perillä Pekingissä, tämän on ehkä lempireissukavani koskaan

Kielletyssä Kaupungissa

Muurilla

Suzhou

Hong Kong

STAVANGER syyskuu 2013

Viikonlopun pyrähdys Norjan Stavangerissa.

Kjerag

INTIA lokakuu 2013

Viikon mittainen reissu Delhissä, josta teimme päiväreissun Agraan. Intian hallittua kaaosta on mahdotonta kuvailla. Se on nähtävä itse.

Delhi, Incredible India

Taj Mahal, Agra

PIETARI huhtikuu 2014

Opparin valmistumisreissu pääsiäisen aikoihin.

Verikirkko

Vaatimaton metropysäkki

Konnan blogissa löytyy syvällisempiä kertomuksia reililtä ja trans-mongolian reissusta:
Konnakartanon Konna (tunnisteet raiteilla, Siperian kautta Kiinaan)

Paljon hienoja reissuja takana ja monta vielä edessä!

I've visited 14% of all countries in the world. #beenapp

"Why do you always have to go?"

"Miksi sinun pitää aina lähteä?" kysyi eräs ystäväni kesken keskustelun. Niin. Miksi?

Puhutaan usein matkakärpäsen puremasta tai kroonisesta reissukuumeesta. Tekniikan Maailmasta löytyy jopa artikkeli dopamiinireseptoreihin vaikuttavasta DRD4 geenistä. Geeni on yleinen väestössä, jotka matkustivat pitkiä matkoja Afrikasta kymmeniä tuhansia vuosia sitten. Geenin on huomattu liittyvän muutoshalukkuuteen, avoimuuten uusille kokemuksille ja taipumukseen kiinnostua tuntemattomista asioista.

Kuva Tsäreborgin mainoksesta

Löytyykö minulta tämä geeni? Ehkä, ehkä ei. Perheessäni olen matkustamisen suhteen mustalammas, mutta ei tarvitse mennä kuin serkuksiin, niin alkaa kohtalontovereitä löytyä.

Monet kutsuvat tätä tuntemattoman kutsua kaukokaipuuksi. Sisäinen ääni, joka viekkaasti houkuttelee sinua aina jonnekin muualle. Et koskaan ole perillä, vaan aina pitää lähteä. Levotonta menoa? Ehkä jollekin yhteiskunnan standardimallia elävälle, mutta ei kaukokaipuiselle.

Heidi Nummi kirjoittaa blogissaa Hiippariaktivisti kaukokauipuusta näin:

Jokainen kaukokaipuinen tietää sen tunteen: kun on yksinkertaisesti vain lähdettävä, riippumatta siitä että kaikki on niin sanotusti reilassa ja homma rullaa mukavasti eteenpäin. On fiini (tai no, ainakin siedettävä!) luukku, ihastuttavia tovereita ja iltarientoja, haastavia opiskelu- ja työkuvioita. Moni eittämättä tuumaisi että jees, this is it, finally! Mutta ei kaukokaipuinen. Kaukokaipuiselle tämä ei todellakaan ole Se Juttu. Kun kaukokaipuinen tajuaa, että homma on reilassa ja elämä on laiffii, päättää tämä nimenomainen hölmöläinen irtisanoutua kaikesta, kasata pienen omaisuutensa kokoon ja karauttaa maailmalle.

Miksi? Koska on vain lähdettävä.

Tämä aiheuttaa kanssaeläjissä välillä suurta ihmetystä: kaikilla tätä vimmaa kun ei suinkaan ole. Kaikki eivät ymmärrä, miksi toisella on lähes pakonomainen hinku kirppujen ja luteiden ruuaksi, ainaisen ripulin ja tragedian äärelle. Mitä niin elämää suurempaa on ryönäisillä sivukujilla ja käyneeltä jakinmaidolta haisevissa temppeleissä, että kaikin puolin hyvä elämä täytyy kääräistä pakettiin ja painella paikalta? Lähteä yhä uudestaan ja uudestaan. Ja aina palata taas - voidakseen taas lähteä uudelleen.

Ehkä otsikson kysymykseen vastaus kuuluukin: "It's me, I just have to."