 |
| Stanthorpen keskustasta löytyy kolme ruokakauppaa ja muutama ravintola |
Aluksi minä ja Annika saimme tarkistaa linjalla omenoita ja lajitella ne hyviin ja huonoihin. Ensimmäisen viikon jälkeen kuitenkin selviää, että minä en ole kovin lahjakas omenoiden parissa, ja pomo tekeekin sen minulle erittäin selväksi. Pyörittelen niitä liikaa, laitan liian huonoja eteenpäin ja liian hyviä mehulinjalle. No, ei siinä mitään. Nyt olen saanut olla nyppimässä lehtiä pois pyörivistä omenoista.
Jännittävää eikö vain? (Jos video ei toimi, niin omenat vain pyörivät rullien päällä, ei mitään sen eksoottisempaa.)
Minun jälkeeni omenat skannataan, ja tietokone päättää, onko se tarpeeksi hyvä tytöille pakattavaksi, vai joutuuko se mehusaaviin. Jos lehti jää omppuun paikalleen, tietokone luulee sitä mädäksi läntiksi ja omena joutuu mehuksi turhaan. Työni on siis äärimmäisen tärkeää.
Tällaisesta hommasta edellisessä työpaikassani haaveilin, missä stressitaso oli hieman korkeampi. Onhan tämä tylsää, mutta kyllä hermo lepää ja 22,17 $ tuntipalkkakin lämmittää mukavasti mieltä.
Työkaverit ovat mukavia eikä omenan pakkaamisessakaan ole valittamista. Työympäristön ilmapiiri vain on äärimmäisen negatiivinen. Firma on perheyritys, jota johtaa keski-ikäinen pariskunta. He ovat ilmiriidoissa keskenään, ja solvaukset ja kiroilut kaikuvat hallissa päivittäin: "Vit*u tee sitte niin jos oot niin hele*etin fiksu!" Eilenkin lounastauolla isäntä lähtee mönkkärille omenapelloille karjunnan saattelemana, eikä tule takaisin ennen kuin eräs toinen työnetekijä käy hänet hakemassa parin tunnin odottelun jälkeen. Ilmassa leijuu vuosien viha ja katkeruus, josta työntekijät saavat osansa. He varmaan nauttivat siitä, miten saavat kytätä, syyttää, haukkua ja erityisesti pilata kaikkien päivän. Minä olen pahimmilta solvauksilta kuitenkin säästynyt ylhäisessä yksinäisyydessäni.
Teemu joutui ruumiinrakenteensa vuoksi poimintatiimiin. Kymmenen tuntia päivässä hän on saanut kiivetä tikkaita ylös-alas parinkymmenen kilon omenasäkki mahan päällä. Äärimmäisen raskasta hommaa ja pahimmillaan sitä on joutunutkin tekemään 16 päivää putkeen ilman vapaita.
Teemu on säästynyt isoimmilta huudoilta, mutta kuulemma jatkuvasti on saanut pelätä, milloin joutuu lähtemään, kun poimijakaverit ovat saaneet potkuja milloin mistäkin. Eräskin tyttö oli saanut potkut kun hänelle oli sanottu, että mene aloittamaan uutta omenariviä, mutta tyttö olikin ensin auttanut poikia poistamaan puiden alla olevan muovin (joka pitää kääriä sivuun, ennenkuin poiminnan voi aloittaa). Ei ollut tehnyt mitä käskettiin. Toinen poika taas oli saanut toisen päivän jälkeen potkut, kun tiiminvetäjä ei ollut pitänyt hänestä. Ei kuulemma sopinut joukkoon.
 |
| Natsi-Michael ratissa ja poimijat kyydissä |
Tarkoituksena täällä oli olla täydet 88 päivää, jotta saisimme anottua toisen vuoden viisumia (nyt päiviä kasassa 34). Poimintakausi kuitenkin päättyy muutaman päivän päästä, eikä Teemun töiden jatkumisesta ole enää varmuutta, vaikka meille kolmeksi kuukaudeksi töitä luvattiinkin. Täytyy kuitenkin myöntää, ettei hirveästi jää harmittamaan vaikka työpaikasta pitäisikin luopua.
 |
| Teemu on alkanut näyttämään täällä pusikossa ihan poimijalta :) |
