At the World's End, Antarctica

Saavumme ennen kukonlaulua sateiseen Ushuaiaan. Lippua laivaan ei vielä ole, vaikka Emilie on viestitellyt hollantilaisen yhtiön kanssa jo kuukausia. Budjetti on tiukka ja tämän hetkinen hinta on vieläkin melkein tuplasti liikaa mitä voimme tuhlata, mutta meillä on vielä vuorokausi aikaa tingata. Etsimme viime hetken lipputarjouksia kaduilla ja niitähän oli matkatoimistojen ikkunat täynnä. Sääli vain että hinnat olivat aivan liian korkeita. Ja nyt puhutaan siis tuhansista euroista liikaa. Taistelutarmoa täynnä linnoittauduimme kahvilaan, josta löytyi hyvä wifi ja jatkoimme hollantilaisyhtiön pommittamista sähköposteilla.

Matkatoimiston neiti pysyi tiukkana. Tinkimistämme ei helpottanut se, että haluamamme neljän hengen hytti oli jo mennyt ja jäljellä oli enää vain kahdenhengen parempi hytti (joka on siis huomattavasti kalliimpi). Laivan lähtöön on vuorokausi ja saamme selville että jäljellä on enää kolme paikkaa. Perustelimme kaikin keinoin, miksi juuri me olisimme sopivat matkustajat. Anoimme palvoimme ja kerjäsimme, mutta hinta ei tippunut. Missatut yöunet alkoivat painaa ja epätoivo alkoi hiipiä ajatuksiin. Lähetimme vielä vielä viimeisen viestin, missä suoraan sanoimme paljonko olisimme valmiita maksamaan, ja miten onnelliseksi hän voisi kaksi köyhää reppureissaaja tehdä.

Hetken kulutttua saimme vastauksen: "Okei, vakuutitte minut..." En ikinä unohda Emilien ilmettä kun hän luki ensimmäiset sanat. Hinta oli vähemmän mitä sanoimme olevamme valmiit maksamaan. Ja vieläpä siitä kalliista kahdenhengen hytistä. Hyppäsimme tuoleiltamme ja kiljuimme keskellä kahvilaa: "Me mennään Antarktikselle!"

Kuva joka lähetettiin matkatoimiston neidille heti kun saimme liput.

Enää ei väsyttänyt. Muutamat ympärillä olevat juhlivat kanssamme, mutta meidän piti nopeasti palata todellisuuteen. Saimme pitkiä kaavakkeita jotka piti täyttää, tavaroita mitä pitäisi hankkia, millainen vakuutus, tarvittavat lääkkeet, mitä vaatteita pitäisi hankkia ja kymmeniä sivuja tekstiä mitä ohjelma sisälsi. Meillä oli alle päivä aikaa valmistautua matkaan, mitä muut suunnittelevat kuukausia. Hollantilainen toimisto oli mennyt kiinni, ja emme vielä edes tienneet moneltako laiva lähtee. Nopeasti teimme listan hoidettavista asioista ja juoksimme ympäri kaupunkia. Vuokrasimme toppahousut ja toppatakin (jäljellä oli enää kaksi kokoa liian isot), ostimme pipon ja hanskat ja kahlasimme läpi materiaalia.

Illalla hostellilla vielä kihisimme innosta. Dormissamme oli englantilainen Mark, jonka haaveena myös oli Antarktis. Kysyimme hollantilaisyhtiöltä mahtaisikohan se yksi paikka olla vielä vapaa. Vastausta piti kuitenkin odottaa aamuun. Onnekas Mark sai kuulla että tilaa on vielä yhdelle herrasmiehelle. Vieläpä samaan hintaan mitä me maksoimme. Ennen kuin hän saisi lipun, pitäisi rahat olla yhtiön tilillä ja se ei brittipankeille niin helppoa ollutkaan. Kaikki turvasysteemit blokkasivat maksuyritykset, kunnes muutaman puhelinsoiton jälkeen, kolme tuntia ennen laivan lähtöä, maksu meni läpi ja Mark sai lippunsa. Ja me muka olimme viimetipassa.

Those lucky bastards

Orteliuksien kannella satamassa, taustalla Ushuaia

Myöhään iltapäivällä astuimme laivaan ja seikkailu alkoi! Jos olisimme valmistautuneet paremmin, olisimme tienneet mitä oli luvassa. Laivamatka Antarktikselle kestää 2,5 päivää ja sinne päästäkseen täytyy ylittää kovasta merenkäynnistään tunnettu Drake passage, väylä Argentiinan ja Antarktiksen välillä. Mr. Drake ei ollut suotuisalla tuulella, vaan tarjosi meille tavallista kovempaa myllytystä. Makasimme hytissämme ja puristimme rystyset valkoisena sängynlaitoja, jotta emme pudonneet lattialle. Mietimme miksi ihmeessä maksoimme älyttömän määrän rahaa, jotta jotuisimme tälläiseen kieputukseen. Teekupit lensivät pöydältä ja vessaan piti kontata lattiaa pitkin jos meinasi päästä perille.

Kuva seuraavalta päivältä laivan komentosillalta jolloin Drake oli jo rauhoittunut

Toisena päivänä pääsimme hytistämme ulos ja kuulimme että laivan lääkärille oli ollut kiireinen päivä ja yö. 10-12 metriset aallot saivat ehkä 80 % matkustajista merisairaiksi, osa oli pedissä vieläkin. Me kuitenkin voimme jo paremmin.

Laivassa oli 119 matkustajaa 26 eri maasta. Siihen porukkaan mahtui monenlaista kulkijaa. Oli kaksi kellonympäri humalassa olevaa venäläistä, amerikkalaisia cheerleadereita jotka puhuvat itsestään niin kovaan ääneen, että kuulet sen huoneen toiselta puolelta, kiinalaisia jotka eivät puhu kellekkään mitään, komea skotti, jonka puheesta kukaan ei ymmärrä mitään, kirgisialainen teinipoika, joka ei pelkää mennä liian lähellä eläimiä, eläköityneitä lintubongareita ja paljon puolenmetrin objektiiveilla varustautuneita ammattivalokuvaajia. Tämän porukan kun lukitsee 10 päiväksi laivaan, on saippuaoopperan ainekset valmiina. Minun, Emilien ja Markin lisäksi laivaan on eksynyt kaksi muutakin viimehetken reppureissaajaa: Steve Sveitsistä ja Rita Amerikasta ja löydämmekin nopeasti toisemme.

Laivan ravintolassa

Ruoka laivassa oli mielettömän hyvää. Reppureissaajana olemme tottuneet valkoiseen leipään ja hilloon aamulla, sinnittelemme niin myöhään iltapäivällä kuin mahdollista ja syömme valtavan annoksen halpaa pastaa jolla toivomme selviävämme iltaan saakka. Täällä kuitenkin "rajoitetulla" aamupalalla oli tarjolla viittä eri hedelmää, uunituoretta leipää jonka päälle oli viisi eri levitevaihtoehtoa, kahta eri kinkkua ja juustoa, kolmea eri muroja, jugurttia, croisantteja, pasteijoita.... Ah. Lounalla ja illallisella oli aina kolme ruokalajia. Mielettömän hyvää. Ja iltapäivällä vielä päivän herkku yläkerran baarissa. Turha varmaan mainita että taisi pari ekstrakiloa tarttua mukaan mutta mitäpä tuosta.

Miehistön lisäksi laivalla oli kahdeksan opasta ja jokaisella oli oma erikoisalansa. Ennen Antarktikselle pääsyä laivalla järjestettiin kolme tai neljä luentoa päivässä liittyen Antarktikseen. Oli luentoa historiasta, kivistä, jäävuorista, pingviineistä, albatrosseista ym.. Nopeasti opimme kenen luennolle kannatta mennä, ja kenen aikana voi ottaa torkut.

Kovan merenkäynnin vuoksi olimme hieman aikataulusta jäljessä ja matka Antarktikselle kesti kolme päivää. Ensimmäiset jäävuoret nähtyämme tiesimme, että se oli kaiken vaivan arvoista.

Viettäisimme Antarktiksella kolme päivää. Joka päivälle oli suunniteltu kaksi rantautumista kelistä riippuen. Maihin pääsimme pienillä moottoroiduilla kumiveneillä, Zodiaceilla.

Matkalla ensimmäiseen Zodiaciin

Laivamme Ortelius

Photo by Estelle Hoffert

Antarktis on valtavan kaunis. Aivan kuin se ei kuuluisi tähän maailmaan. Seisot keskellä jääsaarta ja kuuntelet, kun jäälohkareet putoavat mereen. Kompelöt pingviinit tulevat uteliaina katsomaan, mikä kumma otus tuo blondi järkäle on. Antarktis on niin puhdas ja koskematon. Kuvat eivät anna oikeutta sille, miltä siellä tuntuu. Se täytyy itse kokea.

Jotta homma ei menisi vain kauneuden ihmettelyksi, nukuimme yhden yön ulkona taivasalla. Emiliä hirvitti koko touhu, mutta sain onneksi vakuutettua hänet mukaan. Yöllä pakkasta tulisi olemaan vain noin viisi astetta. Varusteet olivat hyvät: kaksi lämpöpatjaa, kaksi makuupussia ja vedenkestävä päällypussi. Minä olen nyt missannut Suomessa kaksi talvea, joten oli oikein kodikasta maata hangessa ja tuntea miten pikkupakkanen nipistelee poskia (kolme päivää talvea oli kuitenkin oikein sopiva määrä).

Auringonlasku makuupussista

Aamulla klo 5.30

Hyvin tarkeni, mutta olihan se aika hullua kun ajattelee. Seuraavana aamuna kuitenkin alkoi taas uudet rantautumiset ja uusia kuvia kertyi kameraan mukavaa tahtia. Erityisesti pingviineistä. Jokainen oli toistaan suloisempia. Vielä kun sekaan lisätään keskenään nahistelevät pingviinin poikaset, on muistikortti nopeasti täynnä.

Photo by Emilie Sturm

Vaikka Antarktis voi vaikkutta karulta, kylmältä ja kuolleelta paikalta, on se täynnä elämää. Oletin että näemme pingviinejä ja ehkä jonkun hylkeen jos olemme onnekkaita. Paikka kuitenkin kuhisi elämää. Näimme satoja pingviinejä, eri hyljelajeja aivan vierestä, valaita, albatrosseja ja eri lintuja. Muutamat onnekkaat näkivät jopa delfiinejä.

Äiti pingviini yrittää puolustaa poikastaan lintujen hyökkäyksiltä

Niin kaunista. Mutta nyt hieman lisää anktiviteetteja. Jos joku luuli, että on hullua leiriytyä Antarktiksella ilman telttaa, niin hullua se vasta on mennä uimaan. Se mahdollisuus kuitenkin oli tarjolla ja eihän sitä nyt voinut väliin jättää.

Ja olihan se jäätävää. Mutta onpas käyty uimassa Antarktiksella.

Eipäs sitä joka päivä oteta bikinihyppykuvaa Antarktiksella pingviinien kanssa

Reppureissaajajengi ja opas Nicolas

Kolmen upean päivän jälkeen Antraktis piti kuitenkin jättää taakse ja suunnata kohti Drakea. Vähän hirvitti mitä tälläkertaa olisi luvassa, mutta nyt kuitenkin tiesi että se oli kaiken vaivan ja rahan arvoista. Drake kuitenkin oli kuitenkin suotuisalla päällä ja pystyimme viettämään mukavia öitä laivan baarissa.

Ei varmaan tarvitse mainita että suosittelen Antarktista lämpimästi. Vaikka hinnat ovat kovat, on se joka pennin arvoinen. Minulle reissu oli hienointa mitä olen ikinä tehnyt. Mielettömät maisemat, ihania ihmisiä (joiden kanssa reissaan vielä kaksi viikkoa myöhemminkin), upeita kokemuksia. Koko seikkailu oli hyvä esimerkki siitä, miten kannattaa tarttua tilaisuuteen kun sellaista tajotaan, ja sanoa kyllä liikaa miettimättä. Siitä voi seurata jotain hyvää. Lähetkö mukaan Antarktikselle? No, lähen!

"Levähtämässä" Buenos Airesissa

Huh huh.

Kyllä nyt tyttöä viedään. Paljon on ehtinyt tapahtua, kuten facebookin seuraajat tietävät. Tällä hetkellä kuitenkin palelen Puerto Natalesissa Chilessä. Huomenna lähdemme neljän-viiden päivän "W" trekille, jossa maisemien pitäisi olla mielettömät. Vielä ei ole telttaa eikä makuupussia, mutta eiköhän ne voi vuokra tästä kyläpahasesta.

En enää muistanut missä blogi oli menossa, vaan piti tarkistaa "uusin" postaus: olen kaksi maata ja yhden maanosan jäljessä. Uups. Koitetaanpas hieman kiriä.

Paraguaysta menin bussilla suoraan Argentiinan pääkaupunkiin Buenos Airesiin. Olin päättänyt linnottautua sinne ainakin viikoksi, sillä matkaväsymys oli alkanut painaa. Nyt pitäisi hetki hengähtää ja rakentaa jokin kodin tapainen, jotta jaksaa taas. Pari ensimmäistä päivää meni niin kuin suunnittelin. Löysin loistavan hostellin, söin hyvin ja kiertelin hieman nähtävyyksissä. Ensimmäisenä vuorossa oli hautausmaa, Cementerio de la Recoleta.

Kävi tuuri, sillä juuri kun löysin sen, portilta alkoi ilmainen englanninkielinen kierros. Opas kertoi tarinoita haudoista, rikkaista suvuista, tyyleistä ja kummituksista. Mukavaa kuunneltavaa, mutta oli aivan järkyttävän kuuma ja kun aurinko paistaa suoraan pään yläpuolelta, sitä on vaikea päästä pakoon.

Sitkeästi kuitenkin kävelin seuravaan kohteeseen: Malban taidemuseoon. En yleensä välitä museoista, mutta tästä olin kuullut paljon hyvää ja opaskirjakin suositteli sitä. Kyllähän sitä nyt yhdessä voi käydä hieman sivistämässä itseään.

Ja tällaista sieltä löytyi;

Tuijotin ja tuijotin. Mutta ei auennut. Entäs tämä sitten:

Ei, ei vieläkään. Luovutin melko nopeaan, ja menin paikkaan, josta oli helpompi nauttia: japanilainen puutarha.

Buenos Aires vaikuttaa todella eurooppalaiselta, Jotkut kadut näyttävät siltä kuin kävelisi Italiassa, ja ihmiset ovat pääosin valkoisia, vaikka ovatkin paikallisia. Kuitenkin kaduilla soi lattari musiikki, puistoissa tanssitaan tangoa, viini virtaa ja veri tirskuu pihveistä.

Huonetoverit La Bocassa

Kuten aiemmin mainitsein, pari päivää meni kuin suunnittelin. Kurssi kuitenkin vaihtui, kun osallistuin hostellin ilmaisille tangotunneille. Tapasin paljon huippua porukkaa, istuttiin paljon ravintoloissa, juotiin liikaa viiniä, tanssittiin jalat kipeiksi ja syötiin puoliraakoja pihvejä. Riossa oli menossa kuuluisat karnevaalit, jotka levisivät koko Etelä-Amerikkaan, niin myös Buenos Airesiin. Hauskaa oli, mutta näinänä päivinä valokuvat valitettavasti muuttuvat julkaisukelvottomiksi.

Ainoa kuva minusta koko aikana

Buenos Aires on mahtava kaupunki. Todella eläväinen ja mielenkiintoinen, muttei liian eksoottinen. Ehdottomasti yksi lempikaupungeistani.

Siellä kuitenkin reissuuni tuli pieni odottamaton mutka. Tapasin hollantilaisen Emilien ja yritin suostutella häntä tulemaan seuraksi Uruguayhin. Hostellilta järjestettiin päivän kestäviä lauttamatkoja, jotka kuulostivat mukavilta ja helpolta. Hän sanoi haluavansa, mutta ei voi kun yrittää päästä laivaan Antarktikselle, joka lähtee tiistaina. Lippua ei vielä ole, mutta yrittää saada viimehetken tarjouksia Ushuaian satamasta. Vitsillä heitti perään, että haluanko minä tulla hänen seuraksi. Viisi sekuntia mietein ja sanoin tulevani. Kaksi päivää myöhemmin olimme jo koneessa matkalla maailman eteläisimpää kaupunkiin, Ushuaiaan.