Paluu todellisuuteen

Lento Buenos Airesista Amsterdamiin oli hirvein ikinä. Kolmetoista tuntia käytäväpaikalla polvet suussa. Ei silmäystäkään unta. Viereisellä penkkirivillä kaksi huutavaa lasta. Yleensä nukahdan tuosta noin vain, katson parhaat leffat ja pummailen lentoemoilta ylimääräisiä pähkinä ja punaviiniannoksia. Nyt kuitenkin teki mieli huutaa turhautumista. Välilaskuhelvettikin odotti Amsterdamissa, sillä mukavasti remppamiehet siellä piikkasivat lattiaa. No, vihdoin kuitenkin pääsin rättiväsyneenä Muncheniin jossa minua oltiin ilmapallojen kanssa vastassa :)

Vietin Munchenissä reilun viikon ja siellä sai mukavan laskun eurooppalaiseen kulttuuriin. Etukäteen nimittäin stressasin paluuta aikalailla. Olin hieman ahdistunut ja nukuin todella huonosti. Leukaankin ilmestyi ihme rakkuloita. Saksassa oli kuitenkin mukavan kotoista. Aika oli suunnilleen sama kuin Suomessa, sai ruisleipää, yhtenä päivänä satoi hieman lunta ja sulauduin joukkoon erinomaisesti kunhan pidin suuni kiinni. Kuitenkin olin vielä ulkomailla: sain puhua englantia ja viini oli syntisen halpaa.

Lennätimme uutuuttaan kiiltävää minilennokkia valtavassa puistossa (pikkupojat katselivat kateellisina vierestä), joimme kesän ensimmäiset oluet aurinkoisella terassilla (poltin naamani), kävimme luonnontieteen museossa fysiikan osastolla (ikuisesti insinööri), shoppailin lempikaupassani Zarassa aivan liikaa (kukaan ei käskenyt lopettaa), söimme paljon sushia, kävimme luistelemassa (aika hauskaa opettaa aikuista mietä joka ei ole koskaan aikaisemmin luistellut), voitin Monopolyn roskasesti molemmilla kerroilla ja tanssimme salsaa täyteen ammutussa pikkubaarissa joka on tunnettu lattarimiesten ja saksalaisten naisten bongaamispaikka. 

Kuten arvata saattaa aika Munchenissä meni todella nopeasti ja lauantaina oli aika suunnata kohti Suomea. Reissuni kuitenkin jatkui vielä hieman suunniteltua kauemmin, sillä lento oli ylibuukattu. Voi sitä onnenpäivää! Innoissani ilmottauduin vapaaehtoiseksi odottamaan seuraavaa lentoa, kun yhdeksän muuta rannalle jäänyttä manaili kodikkaasti suomen kielellä surkeaa kohtaloaan. Minun sisäinen pihi reppureissaaja kuitenkin kiljui rimusta, sillä kolmen tunnin odotus palkittiin 400 eurolla. Myöhästyin illan viimeisestä junasta, sain viettää yön Helsingissä ja palasin kotiin vasta sunnuntaina iltapäivällä. Hieman oli kitkerää laittaa kello seuraavana aamuna kuudelta herättämään töihin, mutta suht kivuttomasti siitä kuitenkin selvittiin.

Nyt on viikko oltu töissä ja kohtalaisesti jo totuttu aamuherätyksiin, auton lämmitykseen ja tuulilasin rapaamiseen. Puolituntia olin töissä ollut, kun en enää malttanut olla kysymättä, onnistuisko vastaava loma ensi talveksi ja kyllähän se vaikutti että voisi vaikka onnistuakin. Kyllä sitä aika onnekas on. Ei sitä monessa työpaikassa hyvällä katsota, että otampa vapaata muutamaksi kuukaudeksi. Tai että on sellaisia ystäviä että voi kahdeksalta lauantai-iltana soittaa, että pääsiskö yöks ja kymmenen minuuttia myöhemmin kämpässä odottaa kilo irtokarkkeja ja lämmin sauna.

Nyt vain suunnittelemaan seuraava reissua (ja siinä sivussa säästämään matkakassaa). Mieletön vapaudentunne ymmärtää, että voi suomalaisena mennä oikeasti mihin vain. Kaikki rajoitteet on vain omien korvien välissä. Tällä hetkellä tuntuu, että suuntaan samalle mantereelle. Bonuksena pari Väli-Amerikan maata, jos vain aikaa riittää. Yhtä todennäköisesti voin löytää itseni kuitenkin Bangladeshista, Tansaniasta, Tiibetistä tai vaikka Madagaskarilta.

Don't call it a dream, call it a plan :)