Luonto panee parastaan Argentiinan Patagoniassa

Muutaman päivän koomailun jälkeen pääsimme vihdoin Emilien kanssa jättämään Chilen ja siirtymään Argentiinan puolelle El Calafateen. Pojat seurasivat meitä pari päivää myöhemmin (pankkikortit olivat jumittaneet Santiagossa jo muutaman päivän), joten päätimme Emilien kanssa tehdä hiemana tyttöjen juttuja:

Emilie on ratsastanut vähintään yhtä kauan kuin minä ja omistanut kerran oman hevosenkin. Haaveissa oli useamman päivän vaellus, mutta ajanpuutteen vuoksi jouduimme tyytymään parin tunnin retkeen. Vaelluksella ei kuitenkaan ollut oppaan lisäksi muita kuin me, joten meidän ei todellakaan tarvinnut tyytyä pelkkään jonossa kävelyyn.

Kunnon lenkistä on liian pitkä aika, joten jälkeenpäin oli kyllä paikat jumissa. Seuraava päivä meni rennommissa merkeissä, kun lähdin Perito Morenon jäätikölle:

Jäätikkö on El Calefaten turistivetonaula ja olihan se melkoinen. Jäätikkö on 250km2 kokoinen ja eturena on peräti 50-60 metriä korkea. Se on yksi harvoista jäätiköistä joka ei sula, vaan kasvaa. Valtavaa luonnonvoimaa pääsi ihailemaan todella lähelle (muttei kuitenkaan liian lähelle). Ja minä kun luulin, ettei mikään tulisi sykähdyttämään Antarktiksen jälkeen. Veti kuitenkin hiljaiseksi kun auton kokoiset jäälohkareet tippuivat veteen aiheuttaen valtavan aallon. Aivan kuin luonto olisi yrittänyt sanoa: "kyllä me täälläkin osaamme".

Viimeinen ilta kun koko poppoo kasassa

El Calefatessa porukka alkoi hajaantua: Emilie lensi takaisin Buenos Airesiin tapaamaan poikaystäväänsä, minä ja Mark suuntasimme El Chalteniin ja Stefan jäi vielä El Calefateen (kopioitu luottokortti tulisi El Chalteniin vasta ensi viikolla). Kuukausi reissattiin yhdessä ja melkoinen kuukausi se olikin. Olemme olleet outo ja silmiinpistävä porukka, mutta positiivisella tavalla. Meitä on luultu perheeksi, sisaruksiksi, että olemme tunteneet toisemme vuosia (siltä se kyllä tuntuu) tai paras arvaus: olemme tv hahmoja ja reissaamme yhdessä tehden samalla komediasarjaa. No, mitä muutakaan voit olettaa, kun yhteen laitetaan 25-vuotias blondi insinööri, joka valmistaa ikkunoita (tämä tuntuu olevan kaikista todella hauskaa, en ymmärrrä miksi), toinen blondi, joka työskentelee avustajana hallituksen osastolla, joka yrittää estää Hollantia uppoamasta mereen (tiesittekö että Hollanti sijaitsee merenpinnan alapuolella!?), irtisanoutunut kalju 26-vuotias britti, joka työskenteli ennen finanssialalla ja reissaa kunnes rahat loppuvat, ja 41-vuotias viittä eri kieltä puhuva sveitsiläinen, joka on sveitsiläisten pankkien lakimies.

El Chalten on trekkaajien paratiisi. Pieni kylä sijaitsee keskellä luonnopuistoa ja sieltä onkin hyvä tehdä päivätrekkejä eri näköala paikoille. Ensimmäisenä päivänä heti trekkasimmekin 8 tuntia edestakaisin kuuluisalle Fitz Royn näköalapaikalle. Jaloilla oli vielä tuoreessa muistissa neljän päivän vaellus Torres del Painessa ja loppumatka menikin pelkällä sisulla, mutta sitähän suomalaisella riittää.

Fitz Royn huippu keskellä

Kylän pikku baari ja aurinkoinen terassi sijoitettu taktisesti heti trekkipolun jälkeen

Toisena päivänä piti hieman höllätä ja trekkasin vain muutaman tunnin maratoonari Markin rehkiessä neljäntunnin trekin kahteen ja puoleen tuntiin. Maisemat olivat kuitenkin edelleenkin mielettömiä. Patagonia pisti parastaan, mutta nyt olo on kuin hakatulla. Toinen ranne ei taivu ja vasenta jalkaa pitää nilkuttaa. No, jospa se nyt pienellä levolla menisi. Harmi vain, ettei "ylimääräiseen" lepoon ole aikaa sillä seuraavana päivänä piti lentää jo Buenos Airesiin ja nyt sitten odotan reissuun viimeistä etappia, lentoa takaisin Eurooppaan. Onneksi voin viettää siellä vielä muutaman päivän. Jospa se tekisi oikeaan elämään palaamisesta hieman helpompaa.

Nytkö tämä jo loppui? Vastahan minä pääsin vauhtiin. Poissa kotoa olen ollut nyt 106 päivää. Kuulostaa ehkä paljolta. mutta enhän minä edes ehtinyt käydä siellä Ecuadorissa ja Chilestäkin näin vain murusen. Ja entäs Kolumbia, johon rakastutaan niin että siellä vietetään kuukausia? 

Ehkä minun pitäisi keskittyä siihen kaikkeen mitä näin ja koin: Machu Pihccu ja salsatunnit Perussa, krokotiilien bongaus Amazonilla ja Salar de Uyunin jeeppisafari Boliviassa, kaikki mielettömät ihmiset Sucressa, Iguassun putoukset, vaikeuksien voittamiset Paraguayssa, tangotunnit, veriset pihvit ja punaviinien siivittämät illat ja yöt Buenos Airesissa, trekkaamiset Patagoniassa, Antraktis...

Etelä-Amerikka on mieletön. Tämä tulee mitä todennäköisemmin olemaan myös seuraavan reissuni kohde. Jospa töistä liikenisi lomaa myös ensi talveksi....

Happiness is a good accessorie