Takaisin sivistykseen

Vietimme Stanthorpessa Teemun kanssa 2,5 kuukautta. Toisen vuoden viisumiin saimme 59 päivää eli 29 päivää vielä jäljellä. Minulla sinni olisi kestänyt vielä sen 4-5 viikkoa, mutta Teemulla alkoi mitta olla täynnä kohtuuttomia työputkia ja hostellien dormeja. Pahimmillaan saatoimmekin työskennellä 60 tunnin työviikkoja ilman vapaapäiviä 16 päivää putkeen. Minulla työ oli jatkuvaa henkistä kamppailua lehtien kanssa. Ainoa fyysinen ongelma oli jatkuva seisominen. Kun pönötät paikoillasi ilman taukoja viisi tuntia putkeen katse alaspäin suunnattuna, se alkaa tuntua ehkä lievästi niskassa.

Fiilis suurimman osan ajasta

Minä kuitenkin pysyin poissa vaikeuksista ylhäisessä yksinäisyydessäni. Pakkaajat sen sijaan joutuivat tulevaan toimeen isäntäparin ja heidän vaihtelevien laatumielipiteiden kanssa. Mikä Pink Ladyn kolhu nyt on liian paha emännän mielestä Aldin viidennen tason pohjatarjottimen? Annetut ohjeet ovat kuitenkin hyvin selvät:

1. What can stay in, stays in.
2. What has to come out, comes out.
3. Juice is juice.

Eli mitä tässä toisaalta valitetaan...

Annika kesti pakkaamossa hyvin, sillä hän pääsi hyvin passiiviseen tilaan, missä ei enää moitteista välitänyt. He kuitenkin jättivät Stanthorpen meitä viikon aikaisemmin, sillä Petteri sai potkut. Ei ilmeisesti ollut tarpeeksi ripeä laatikkojen kantamisessa. Olemme nähneet toisiamme lähes joka päivä 7 kuukauden ajan, joten olihan se aluksi outoa olla Teemun kanssa kaksin. Nyt he kuitenkin vaikuttavat oikein tyytyväisiltä oloonsa New South Walesissä ranchilla keskellä ei mitään.

Kengurut syövät omenapuita ja yksi farmin sisaruksista ampuukin 100 kengurua viikossa. Yhtenä päivänä hän oli vahingossa ampunut äidin, jonka pussista pelasti tämän söpöläisen. Vauvan kohtalosta ei ole tarkempaa tietoa, sai kuulemma "uuden kodin"...

Omenaperhe

Teemulla loppui omenan poiminta kesäkuun alussa, muttei kuitenkaan päässyt meidän kanssa takaisin pakkaamoon. Parsakaali-selleri farmilla oli kuitenkin paikka vapaana pitkälle laatikkopojalle (boxboy). Kuukauden ajan Teemu saikin nostella 8-10 kilon selleri laatikoita niin ylös kuin varvastellessa ylsi, sillä muut pojat olivat Teemua melkein päätä lyhyempiä. Kyllä päivän pääteeksi hartiat rutisi, kun niitä iltaisin pyöritteli hostellilla.

Teemun huppari haisee vieläkin ihan sellerille

Kuvissa ilma saattaa näyttää ehkä kesäiseltä, mutta voi kyllä siellä oli kylmä! Päivisin ulkona tarkeni t-paidassa, mutta öisin käytiin kyllä reippaasti pakkasen puolella. Kaksi vuotta sitten täällä oli satanut luntakin. 

Hostellin pihalla oleva pöytä aamulla klo 8

Nyt ollaan kuitenkin lähdetty Teemun kanssa pohjoiseen lämpimään ja seuraavat neljä viikkoa reissataan Australian parhaita paloja. Aluksi vietimme pitkän viikonlopun Emmin ja Jeremyn kanssa Brisbanessa ja juuri nyt olemmekin Airlie Beachillä odottelemassa kahden päivän purjehdusta Whitsundaylle.

Teemun muodonmuutos Airlie Beachillä :)

Reissailujen jälkeen luultavasti minä palaan vielä muutavaksi viikoksi omppufarmille tekemään loput viisumipäivät. Aluksi epäilin, ettei minua huolita takaisin, sillä enhän minä osaa edes pakata omenoita. Kysyinkin emännältä, että onnistuisiko tulla elokuussa pariksi kuukaudeksi takaisin, mutta en oikein saanut kunnon vastausta. "En tiedä. Katsotaan sitten mikä on tilanne." Jos pikkulapset eivät saa lupaa äidiltä, mitä ne tekevät. He kysyvät tietysti isältä ja niin minäkin tein, ja vastauskin oli paljon parempi: "Joo tottakai onnistuu. Kaikille en lupaisi, mutta sinä voit kyllä tulla."