Dohasta Sydneyhin |
Onneksi hanavettä voi juoda, säästöä säätöä... |
Ensimmäisen viikon aikana saimme hankittua paikalliset liittymät ja pankkitilit. Pankkikortitkin saapuivat tänään. Meille valtavan suurena apuna arkiasioiden hoidossa on ollut suomalainen Elisa, jolle Annika sattui myymään viime kesänä Sokoksella meikkivoidetta. Suurkiitos Elisa :)
Sydney on valtavan kaunis kaupunki ja lähellä on myös paljon rantoja, joista muutamaan on tullut jo tutustuttua. Ensimmäisenä tietysti vierailimme maailmankuululla Bondi Beachillä. Meidän makuumme liika väkeä ja hälinää. Shark(!) Beach oli hieman pienempi ja mukavan lähellä, mutta paras tähän asti on ollut hieman kauempana sijaitseva Manly Beach: mukavan pitkä ja leveä, ihanasti kunnon aaltoja, surffilaudan vuokrausta, snorklausmahdollisuus, kävelyreittejä.... 50 aurinkorasvaa on läträtty ja pahemmilta palovammoilta on vältytty, vaikka ihon sävy on lähellä maidon valkeaa.
Ikuisuusprojekti rusketus työn alla |
Simpukoita Shelly Beachillä |
Joulu ja uusivuosi lähestyvät ja meidän lisäksi muutama muukin haluaa olla meidän epäonneksi Sydneyssä. Hostellit ovat aivan törkeän kalliita, minkä vuoksi meille tuli pieni hätä löytää vuokra-asunto (tai työttömät backpackerit eivät voi vuokrata koko kämppää vaan pelkästään huoneen). Ei ollut todennäköistä että löytäisimme siedettävää asumusta samasta talosta meille neljälle, mutta tuuri oli kerrankin puolellamme.
Kävimme katsomassa kallista homeloukkoa tässä lähellä, jonka eräs nuorimies nappasi nenämme edestä. Huonetta vuokrasi kuitenkin mukava heppu nimeltä Anthony, joka hommasi meille kaksi huonetta talosta, joka ei ole vielä edes markkinoilla. Hieman kauempana keskustasta ja budjettimme ylärajoilla, mutta talo on vasta remontoitu ja huonekalut ym tulevat olemaan upouusia. Saamme muuttaa ensi viikon torstaina. Eikä siinä vielä kaikki: Anthony hommasi pojat töihin. Kaksi päivää he saavat kasata Ikean huonekaluja ja kantaa ne meidän kämppään, niin saamme maksettua ensimmäisen viikon vuokran!
Siellähän on sujunu varsin mallikkaasti asiat! :) Joko surffailitte?
VastaaPoista-konnakartanon konna
Jep! Ei olla vielä. Ei tiiä ottaako oppitunnin vai vuokraako vaan laudan periaatteella, että kyllä sitä siinä oppii😅
Poista